-
Lumina – kirjan syntyminen
Reilu kymmenen vuotta sitten aloin kiinnostumaan enemmissä määrin esihistoriastamme ja muinaisesta kansanperinteestämme. Halusin tietää mihin olimme uskoneet ennen kuin kristinusko tuli Suomeen. Olin edellisessä kirjassani tutustunut syvemmin isoäitini karjalaisiin sukujuuriin ja ymmärsin, että meillä oli paljon parantajia suvussa. Lisäksi suistamolaisilla oli syvät perinteet runonlaulannassa ja Kalevala oli tietenkin aina innostanut minua. Savossa syntyneenä kansanperinteet ovat myös olleet aina elämässäni luonnollisena tavalla mukana. Olen oppinut ymmärtämään isovanhemmilta perittyjä uskomuksia ja alueelta kerättyä vahvaa loitsurunous- ja uskomusperinnettä. Kirjoituksiini olen saanut vaikutteita laajasti muidenkin alueiden perinteistä, mutta olen pyrkinyt rajaamaan nämä käsitykseen pohjoisesta (nordic) eli puhuessani pohjoisesta tarkoitan pohjoismaista ja aikoinaan Suomen alueella asuneita ihmisiä ja heidän perinteitään. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet…
-
Verivanat – kirjan syntyminen
Tämä on hetki, jota olen odottanut jo pitkään. Vihdoin toinen kirjani julkaistaan ja olen saanut kansien väliin tarinan, joka alkoi syntyä nelisen vuotta sitten. Se alkoi näistä sanoista. Heittääkö helvetti koskaan hyvästejä? Vai onko se oleva aina ja iänkaikkisesti? Leijuu varjostavana pilvenä tulevien sukupolvien taivaalla. Kaiverrettuna heidän sydämiinsä. Köytettyinä mielinä, jotka ovat taipuvaisia maan vetovoiman edessä. Siellä se viipyilee. Tulossa kuin enteitä antava tuuli. Sen levottoman kieppumisen tunnemme ihollamme. Painostava jomotus, joka on kertynyt takaraivoomme matalapaineen saapuessa. Sen sinä saat perinnöksi. Sen ympärille sinä rakennat talosi. Käperryt seiniesi suojaan, kun piiskaava sade ruoskii kovalla kädellä ja yltyy myrskyksi. Käperryt ja toivot, että se menisi nopeasti ohi. Suljet silmäsi ja odotat. Tykkitulen raastaessa…
-
Luomistyön yllättävät käännökset
Syntitehtaan jälkeen minulla oli selvät sävelet, jatko-osat tietenkin heti perään. Kirjoitin niitä aika pitkälle, toinen osa oli luonnosteluvaiheessa jo pitkällä kunnes jotain tapahtui. Luin viime viikolla erään Anna-Leena Härkösen kirjan, josta lainaus: “Joskus on käynyt niin, että kirjoitan kirjaani jonkun tapahtuman, ja se tapahtuu myöhemmin oikeasti joko minulle tai jollekin läheiselleni. Nämä kaikki tapaukset eivät voi olla pelkkää sattumaa.” Kun luin tämän mieleni valtasi jonkin sortin normaaliuden tila. Ihanaa. En ole ainoa, jolle tätä tapahtuu, mutta samalla tämä tunne ja sen tiedostaminen ovat saaneet minut varpailleni kirjoittamisen ja ideoideni kanssa. Esimerkiksi kun keksin henkilöhahmoilleni nimiä ja alan käyttämään niitä, niin myöhemmin (sanotaan noin puolen vuoden aikasyklillä) tämän nimisiä henkilöitä ilmestyy…
-
Syntitehdas – kirjan syntyminen
Muistan hyvin selvästi sen hetken kun aloitin kirjoittamaan esikoisteostani. Oli ilta ja sydämeni oli revitty palasiksi. Normaalia maanpäällistä helvettiä kai jos en paremmin muistaisi. Olin laittanut saunan päälle ja menin yksin saunaan. Lämmin suihku virvoitti kyyneleeni. Sumeiden silmien läpi katsoin saunan ikkunaa. Hieroin silmiäni ja katsoin uudestaan, koska en ollut varma mitä näin. Sammutin suihkun ja menin lähemmäksi. Saunan höyrystä oli muodostunut saunan lasiseen oveen ilmiselvät naisen kasvot. Muistan kuinka murheelliset ne olivat. Katse oli alaviistoon ja silmät olivat suljettu surulla. Katsoin tätä yliluonnolliselta tuntuvaa kuvaa todella pitkään, useita sekunteja, ehkäpä jopa minuutteja. Pitkän ihmettelyn täyteisen ajan jälkeen kuva alkoi hävitä. Aukaisin höyrystä vapautuvan lasioven ja menin saunaan. Mietin, mitä…
-
Miksi kirjoitan?
Näin uudenvuoden kynnyksellä on hyvä miettiä, miksi tekee sitä mitä tekee tai mitä haluaa tehdä. Minun tapauksessani: miksi kirjoitan? Joskus kaipaus käy liian suureksi. Silloin kaipaan jonnekin takaisin. Matkaan usein ja joskus unohdan, että jalkani ovat myös tässä maassa. Onneksi on ihmisiä, kanssamatkaajia, jotka vetävät minut takaisin leijuvasta olotilasta kohti maata. Vaan tuolla leijuessa ne syntyvät, yhdessä äärettömässä. Takertuvat minuun kiinni ja sisälleni, jotta päästäisin ne vapaaksi. Antaisin muodon sanoilla, jotka putoilevat paperille. Jollekin vietäväksi. Uskon, että sieluni laulaa sanoilla, jotka ovat kaikkien yhteisiä. Samoilla sävelillä, jotka sinäkin olet tuntenut tai tulet tuntemaan. Vapisuttavaa pelkoa, hyytävää hylkäystä, ihanaa rakkautta. Elämää. Se yhdistää meitä. Emme voi enää kulkea laput silmillä vaan…