Verivanat – psykologinen trilleri

//Verivanat – psykologinen trilleri

Verivanat – psykologinen trilleri

Tämä on hetki, jota olen odottanut jo pitkään. Vihdoin toinen kirjani julkaistaan ja olen saanut kansien väliin tarinan, joka alkoi syntyä nelisen vuotta sitten. Se alkoi näistä sanoista.

Heittääkö helvetti koskaan hyvästejä?
Vai onko se oleva aina ja iänkaikkisesti?
Leijuu varjostavana pilvenä tulevien sukupolvien taivaalla.
Kaiverrettuna heidän sydämiinsä.
Köytettyinä mielinä, jotka ovat taipuvaisia maanvetovoiman edessä. 

Siellä se viipyilee. Tulossa kuin enteitä antava tuuli.
Sen levottoman kieppumisen tunnemme ihollamme.
Painostava jomotus, joka on kertynyt takaraivoomme matalapaineen saapuessa.
Sen sinä saat perinnöksi.
Sen ympärille sinä rakennat talosi.

Käperryt seiniesi suojaan, kun piiskaava sade ruoskii kovalla kädellä ja yltyy myrskyksi.
Käperryt ja toivot, että se menisi nopeasti ohi.
Suljet silmäsi ja odotat.  
Tykkitulen raastaessa korviasi tiedät, että se on lähellä.

Raja. Paine. Ylitys.

Kuin sinut olisi pakotettu siihen.  Pitkähermoisesti vetäen, kunnes tunnet, että se on edessäsi.
Kunnes enää yksi askel erottaa tämän ja sen, josta ei enää pääsisi takaisin.
Seuraava laukaus voi olla lähtölaskenta, joka sysäisee sinut rajan taakse.
Edes kyyneleet eivät löydä tietä ulos, kun ikivanha sielusi on imetty tyhjiin pitkitetyn helvetin toimesta.
Järkiparka pakotettuna takavasemmalle, tukahdettuna niin, ettet enää saa selvää sen muminasta.
Sinulla on uusi johtaja, joka lupaa suojella sinua, jos tottelet häntä.
Et enää lepää laakereillasi, et hetkeäkään.

Se pakottaa sinut toimimaan, kädet vispaavat ahkerasti, jottei sinun tarvitse oleilla sen kanssa samassa huoneessa, et halua kohdata sitä silmästä silmään.
Toteamaan, että hän on lakaissut sielusi rippeet sänkysi alle.

Eläin sisälläsi karjuu ja ohjaa sinua.
Tiedät, että se odottaa rajan takana.
Näen kyllä sinut.
Väijyt jokaisen puun takana, jokaisessa mutkassa, jonka kautta askeleeni vievät minua eteenpäin.

Pimeydessä vaellessasi huomaat, että tärinä on jäänyt kehoosi.
Se muistaa, se tietää, se on nähnyt.
Uudelleen ja uudelleen haistat sen, kuulet sen.
Se lähenee, on vierellä, kun yö ja päivä ovat kietoutuneet yhdeksi keräksi.
Et löydä enää alkua, se on jossain syvällä, näet vain lopun.

On tehtävä päätös. Sinä vai se. Ajatus juolahtaa mieleesi.
Minkä takia? Kenen puolesta?
Vaikka kuinka yrittäisit et enää muista ja vastaukset häipyvät ruumiskasan taakse.

Yrität kuiskata itsellesi.
Älä unohda.
Älä koskaan unohda.
Ette te turhaan maitanne jättäneet.
Ette te turhaan peltojanne kaivaneet, vaikka sieluihin se verivanat jättikin.  

Verivanat – sodan traumat elävät meissä edelleen

Olen syntynyt vuonna 1979. Minun sukupolveni ei ole kokenut sotaa, mutta olemme kuulleet tarinoita isovanhemmiltamme ja nähneet, kuinka sota on muokannut perheitämme.

Kirjoitin Verivanat-romaanin kolmesta eri näkökulmasta. Isovanhempieni, vanhempieni, sekä oman sukupolveni silmin.
Olen pohtinut seuraavia kysymyksiä, joista tarina on saanut raameja ympärilleen.
Kuinka kolmen sukupolven aikana sota on vaikuttanut meihin ja kuinka se vaikuttaa meihin edelleen?
Voisiko olla, että minun DNA:han on tatuoitu Karjalasta evakoksi lähteneen isoäitini kokemat kauheudet ja ne asuvat vieläkin minussa?

Pelko ja asenteet seuraavat sukupolvia, eivätkä ne sieltä hevillä lähde. Nähtäväksi jää kuinka paljon tästä taakasta jää minun lapsilleni.

Suistamolta kotoisin olevan isoäitini tarina kosketti minua niin, että halusin kirjoittaa tästä aiheesta ja erityisesti naisten rankoista kohtaloista. Kirja ei ole pelkkä historiikki, siinä on kirja kirjan sisällä, joka ottaa kantaa myös nykyajan perheiden haasteisiin. Halusin kertoa rinnakkain nykyaikaa ja menneisyyttä, joka mahdollistaa myös eri aikakausien ongelmien ja yhteiskunnan kipupisteiden tarkastelun.

Koska olen asunut paljon ulkomailla ja tuntenut kaukokaipuuta Suomeen, halusin myös vangita kirjan kansiin perinteisen suomalaisuuden. Millaisia me suomalaiset olemme? Halusin selityksiä myös itselleni. Mistä tämä sisu on peräisin? Entä mistä rakkaus tarinoihin ja melankoliseen mielenmaisemaan? Halusin myös ymmärtää paremmin vaikeaa suhdettamme Venäjään. Ymmärsin, että se kiehtoo minua, mutta myös pelottaa.

Kuinka syvälle sodan traumat onkaan siis taottu soluihimme?

By | 2017-12-04T10:17:53+00:00 joulukuu 4th, 2017|Kirjoittaminen|0 Comments

About the Author:

Leave A Comment

%d bloggaajaa tykkää tästä: