Syntitehtaan jälkeen minulla oli selvät sävelet, jatko-osat tietenkin heti perään. Kirjoitin niitä aika pitkälle, toinen osa oli luonnosteluvaiheessa jo pitkällä kunnes jotain tapahtui.

Luin viime viikolla erään Anna-Leena Härkösen kirjan, josta lainaus: “Joskus on käynyt niin, että kirjoitan kirjaani jonkun tapahtuman, ja se tapahtuu myöhemmin oikeasti joko minulle tai jollekin läheiselleni. Nämä kaikki tapaukset eivät voi olla pelkkää sattumaa.” Kun luin tämän mieleni valtasi jonkin sortin normaaliuden tila. “Ihanaa. En ole ainoa, jolle tätä tapahtuu”, mutta samalla tämä tunne ja sen tiedostaminen ovat saaneet minut varpailleni kirjoittamisen ja ideoideni kanssa. Esimerkiksi kun keksin henkilöhahmoilleni nimiä ja alan käyttämään niitä, niin myöhemmin (sanotaan noin puolen vuoden aikasyklillä) tämän nimisiä henkilöitä ilmestyy elämääni. Tämä jos mikä on todella hämmentävää. Syntitehtaan jälkeen myös jotkut tarinan osat heräsivät elämään, lisäksi yksi osa tekstiä, jota työstin kakkososaan toteutui erään ystäväni elämässä, yksi elämän ikävimpiä tragedioita. Se pysäytti.

Kaikki nämä saivat minut pohtimaan enemmän ja enemmän ideoiden avaruutta, jos sitä voi siksi kutsua. Välillä minusta tuntuu kuin olisin antenni, joka ottaa merkkejä vastaan erilaisten symboleiden muodossa, päivisin flow tilan vallitessa, ollessani fyysisesti tässä, mutta silti jossain niin kaukana, sekä juuri ennen nukahtamista ja unessa. Mistä ajasta minä poimin nämä tarinat vai voisiko olla mahdollista, että me itse luomme maailmaa? Sinä ja minä? Onko ajatuksillani ja kirjoituksillani niin suuri merkitys?

Heidi_Roth_pinterest1

Tein viime kesänä meditaatioprojektin ystäväni kanssa. Kirjoitin ja käänsin tekstejä meditaatiosta ja henkisestä kasvusta. Lisäksi annoin ääneni Salasanoja -meditaatio kappaleisiin. Se oli ihanaa ja hyvä harjoitus minulle, koska puhuessa niin merkittäviä asioita tai laulaessa esimerkiksi omia sävelmiään äänen mukana pystyy antamaan myös jotain sisältään, näkymätöntä tunnetta, ehkä palasia sielustaan, aivan kuten kirjoittaessakin. Ymmärrän, miksi monet ihmiset eivät voisi koskaan kuvitella antavansa tätä toisten ulottuville. Haavoittuvuus, paljaana oleminen toisille ihmisille avaa pelolle oven. Helpompi on tietenkin elää elämäänsä suojaporttien takaa. En minäkään kaikkea materiaaliani julkaise, pihtaan laulunsanoja ja runoja itselläni, koska ne ovat osa luomistyötä, aivan kuten inspiraationi lähteetkin; musiikki ja elokuvat, taide ylipäänsä tai ihan vain oma eletty elämä.

Heidi_Roth_pinterest2

Palatakseni kirjoitustyöhön ja meditaatioprojektin jälkeiseen elämään, seuraavan kirjan suunta vaihtoi olennaisesti suuntaansa. Kiitos kaikille teille, jotka olette kyselleet milloin saadaan jatkoa Syntitehtaalle. Lupaan tuoda tähän maailmaan jotain erityistä ja toivon, että se on lukijoiden odotuksen arvoinen. Melindan kakkososa on nyt tällä hetkellä keskeneräisenä, koska siihen alunperin ajattelemani historia osuus halusikin muuttaa muotoaan täysin omaksi kirjaksi. Ehkä minäkin muutuin hieman, koska tämä teksti haluaa tulla nyt seuraavaksi julkaistavaksi.

Melinda palaa kyllä päähenkilönä kirjojen kansiin, mutta nyt minusta virtaa erilainen teksti paperille. Tyylini haikailee siis jotain suurta, suuria tunteita, jotain syvempää. Syntitehtaan tekstin alla elää se syvyys, jota tunsin, mutta tulevassa kirjassani kokeilen tuoda tämän syvyyden esille joillakin muilla keinoilla.  Toisaalta minusta on hauska kirjoittaa erilaisia tekstejä. Runollista, hidasta tekstiä tai sitten suoraviivaista, nopeatempoista tekstiä, joka on juonivetoista. En ole koskaan ollut hyvä pysymään yhdessä laatikossa.

Heidi_Roth_pinterest4

Eräs hyvä ystäväni sanoi minulle tässä muutama kuukausi sitten kuinka hän ihailee jaksamistani, “Sinä se jaksat aina yrittää vaikka takaiskujakin tulisi”. Kyse oli juuri näistä omista projekteistani, joita on ollut pitkä lista peliapplikaation suunnittelemisesta erilaisiin luoviin kokonaisuuksiin. Minulle suuri suosio ei taida olla pääasia, se tekeminen on ja asioista innostuminen ja mitä sitten jos kaikki eivät toteudukaan suunnitellulla aikavälillä tai ollenkaan. Elämä on. Pääasia, että yrittää tehdä asioita, joilla on merkitystä itselleen.

Luulen, että ensimmäinen kirja on aina jotenkin projektiluontoisempi, oppimisprojekti ennen kaikkea. Se on outo asia, joka pitää suorittaa loppuun. Nykyään kirjoittaminen ja luominen ovat kuitenkin osa minua. Ne elävät minussa, olen kasvanut kirjoittajaksi ja jatkan niissä kengissä. Motiivi ei ole kuitenkaan julkaisussa, se on tekemisessä ja jokapäiväisessä elämässä löytää aikaa ajatuksien siirrosta paperille. Tiedän myös, ettei se pidä kiireestä, eikä sitä saa hoputtaa, se tulee sieltä kun on sen aika elämän tapahtuessa ympärillä. Kun aika on kypsä.

Kuvat Pinterest taulustani: Inspire me and I will fly.
Artikkelikuva: Credits to Matias Carreño.