Muistan hyvin selvästi sen hetken kun aloitin kirjoittamaan esikoisteostani. Oli ilta ja sydämeni oli revitty palasiksi. Normaalia maanpäällistä helvettiä kai jos en paremmin muistaisi. Olin laittanut saunan päälle ja menin yksin saunaan. Lämmin suihku virvoitti kyyneleeni. Sumeiden silmien läpi katsoin saunan ikkunaa. Hieroin silmiäni ja katsoin uudestaan kun en ollut varma mitä näin. Sammutin suihkun ja menin lähemmäksi. Saunan höyrystä oli muodostunut saunan lasiseen oveen ilmiselvät naisen kasvot. Muistan kuinka murheelliset ne olivat, kuin maansa myynyt. Katse oli alaviistoon ja silmät olivat suljettu surulla. Katsoin tätä yliluonnolliselta tuntuvaa kuvaa todella pitkään, useita sekunteja, ehkä jopa minuutteja.

murheellinen_nainen

Pitkän ihmettelyn täyteisen ajan jälkeen kuva alkoi hävitä. Aukaisin höyrystä vapautuvan lasioven ja menin saunaan. Mietin, mitä nainen halusi kertoa. Mietin, miksi tuo nainen oli ilmestynyt minulle. Sillä oli jokin suurempi merkitys, joka minun oli saatava selville.

Tämän tapauksen jälkeen minulla oli lähestulkoon pakonomainen tarve saada tekstiä paperille. Sitä alkoi tulla hajanaisina lauseina, runoina ja laulunpätkinä. Kohtauksista alkoi tulla kokonaisuus. Siitä se lähti, ihana luomisprosessi.

Onko teille koskaan tullut tunnetta, että kirjat kutsuvat teitä? Tiedättekö kuinka ne oikein pyytävät sinua lukemaan ne?

Meillä oli iso kirjahylly olohuoneessamme, jossa oli paljon muun muassa kirjoja tarinankerronnasta, käsikirjoittamisesta ja kaikesta kiinnostavasta mustasta magiasta symboleihin. Joka kerta kun kävelin tuon kirjahyllyn ohi, sieltä sattui silmiini joku kirja. Kuin olisin kuullut sen huokaavan: ”Avaa minut…täällä on tietoa, jota tarvitset”. Kaikista niistä kymmenistä, jos ei sadoista kirjoita yksi kutsui minua ja se odotti siellä niin pitkään kunnes nostin sen muiden kirjojen välistä ja aukaisin. Sen jälkeen kun oli lukenut kirjan, tajusin, että juuri tätä tietoa olin kaivannut.

Heidi_Roth_Syntitehdas_kirja_dekkariSamaan päädyin joskus netissä surffaillessa. Voi sitä löytämisen riemua ja ahaa-elämystä kun tajusin keksineeni jotain, kun sain taas yhden palasen käsiini. Ja näin jatkui kunnes olin saanut kaikki palapelin palaset kasaan ja teksti alkoi olla valmis.

Monta kertaa olen miettinyt miten päädyin tähän. Tein pitkään töitä markkinointispesialistina kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Tämän urani alkuaikoina tein paljon käännöksiä ja kirjoitin puhtaaksi tekstejä. Opin hiomaan ja hiomaan, mutta sisältö ei ollut minun sydäntäni lähellä. Vuosien kuluessa olin kiinnostunut enemmänkin visuaalisesta puolesta kuin tekstistä. Tein mielelläni graafisia töitä ja visuaalinen silmäni oli vankkumaton. Mutta kun minua pyydettiin kirjoittamaan tekstiä…jäädyin. En pystynyt tuottamaan tekstiä tuossa ympäristössä  ja pakoilin sitä. Miten ironista siis olikaan, että löysin kirjoittamisen nautinnon sen jälkeen kun olin lopettanut noissa hommissa. Nyt tiedän, että sisällöllä on väliä. Tiedän millaista tekstiä minun on luontaista kirjoittaa. Tiedän millä sanoilla sydämeni laulaa. Tiedän, että sisällöllä on väliä. Siihen pitää olla intohimoa.

Lopuksi haluan vielä kertoa miten tuon murheellisen naisen tarina jatkui. Pari vuotta siitä kun olin nähnyt tuon maahan katsovan naisen saunan ikkunassa olin loppusuoralla Syntitehtaan kirjoittamisessa. Sauna oli lämmin ja olin suihkussa. Vesipisaroiden tippuessa iholtani huomasin kuinka höyry muodosti taas muotoa saunan lasioveen. Se oli täysin sama naisen pää, täysin samassa asennossa, täysin sama ilmestys kuin se ensimmäinen, mutta tiedättekö mikä oli erilaista. Nyt tämä nainen katsoi suoraan eteenpäin. Se katsoi pelottomasti eteenpäin, rohkeana kohti tulevaisuutta.